Kuutoskonin Ihahaa, ihanaa julkaistu musiikkivideona!

Kuutoskonin Ihahaa, ihanaa kappale on julkaistu nyt musiikkivideona Youtubessa!

Niityllä kirmaaminen ja kurassa piehtaroiminen on Kuutoskonin lempipuuhaa ja ehdottomasti välillä myös laitumelta karkuteille lähtö. Kuitenkin loppujen lopuksi kaikkein ihaninta on painaa pää puhtaille pahnoille omassa karsinassa. Mikä sinusta on kaikkein ihaninta?

Videon on tehnyt Joanna Salmi

Ihahaa, ihanaa sanat ja sävel on Katja Karisukin käsialaa. Musiikin toteutuksesta ja miksauksesta vastaa Hans Julla. Kappaleen on masteroinut Duo Records.

Tallin joulussa tapahtuu!

Joulu tulee ja nyt on aika paljastaa, mitä hepat touhuavat jouluaattona, kun ihmiset menevät nukkumaan! Kulkuset kauloissa ja melassit maljoissa! Kuutoskoni ja kaverit ovat valmiina jouluyön suureen juhlaan!

Tallin joulussa tapahtuu on Kuutoskonin uusi joulusinkku, joka julkaistaan Kuutoskonin youtube-kanavalla 4. joulukuuta 2020!

Kuutoskoni ja Kulttuurikonit

Kuutoskoni laukkaa nyt myös Kulttuurikonien kera!

Mainio opettavainen musiikkituokio on nyt tilattavissa kouluille sekä päiväkodeille!  Lisäksi tilattavissa myös musiikillinen työpaja!

Kaviot kattoon -levy ilmestyy vappuna!

Kuutoskonin suosikkihirnahdukset ovat vihdoinkin äänitetty kavioita nostattavaksi levyksi! Jännittävä Heinäpaalin metsästys, hassujen kysymysten Pörinää ja tietenkin levyn tunnuslaulu Kaviot Kattoon saavat niin isojen kuin pientenkin varsojen hännät heilumaan ja harjat hulmuamaan!

 

Kuutoskonin nettisivut avattu!

Moi!

Kiva tavata sinut täällä! Kuutoskoni avasi juuri nämä hienot verkkosivut. Täältä löydät kaiken tarvittavan tiedon Kuutoskonista sekä Kaviot Kattoon -showsta!

Tilaa Kuutoskoni omaan tapahtumaasi! Heitetään Kaviot Kattoon ja pidetään hauskaa!